Yritys

Tarinamme

Yrityksemme tarina alkaa kutakuinkin vuodesta 2010 ja tilanteesta, jossa yhtiön perustaja Oskari Samiola katsoi ”Mureneva Amerikka” dokumenttia. Idea PC pelistä syntyi ja pian ”Osku” löysi itsensä pyörittämässä pientä kehittäjätiimiä unelmoiden ensimmäisen persoonan ongelmanratkaisu- ja seikkailupelin, eli INFRAn julkaisusta. Mikko Viitaja, yksi nykyisistä avainhenkilöistämme, oli osa tätä Oskun kokoamaa tiimiä.

Osku tiimeineen halusi tehdä jotain erilaista; pelin, joka tulisi sisältämään kiehtovan ja opettavaisen tarinan ja toisaalta tarjoaisi sopivasti älyllistä haastetta ja rikkaan ympäristön, johon pelaaja voisi uppoutua. Iiro Jussila ja muut sijoittajat lähtivät mukaan, sillä tiimillä oli paitsi tarvittava taito pelinkehittämiseksi myös selkeä tarkoitus.

Päämääriä saavutettu

INFRA pelin kolme osaa julkaistiin Steam -alustalla (aktiivinen linkki) (Valve Corporation) vuosina 2016 ja 2017. Näin muutamaa vuotta myöhemmin voidaan todeta alkuperäisen unelman muuttuneen todeksi. Peli on saavuttanut kansainvälistä huomiota ja kymmenet tuhannet erittäin tyytyväiset pelaajat ovat pelanneet jo kulttimaineeseen noussutta peliä yhteensä miljoonia tunteja. INFRA inspiroi myös DESIGNATED SURVIVOR Netflix -sarjan kirjoittajia minkä seurauksena materiaalia INFRA -pelistä oli esillä sarjassa alkuvuonna 2019 (kausi 3, jakso 2). Loiste -tiimin avulla peli löysi sarjassa tiensä Valkoiseen taloon, Yhdysvaltain politiikan ytimeen. (kuva alla).

INFRA-peliä seurasi oheistuote; OPEN SEWER. Peliä ei kuitenkaan julkaistu täysversiona, sillä halusimme tarjota pelaajille pelillistä vaikuttamismahdollisuutta antamalla palautetta, joka ohjaisi pelin kehittämistä ja viimeistelyä. Näin toteutimme yhtä haaveistamme, eli pelaajien aktiivisempaa osallistamista pelinkehitykseen.

Yrityspalvelut alkavat yritysten pyynnöstä

Loisteen tiimi on myös seurannut INFRA pelin myötä auenneita mahdollisuuksia yrityspalveluissa. Uusi liiketoiminta-alue avattiin 2018 yritysten otettua toistuvasti yhteyttä Loisteeseen mm. pyytäen apua sovellusten, algoritmien ja teknologiasysteemien kehittämisessä sekä graafisessa muotoilussa. Pelinkehittäjätiimin vahva teknologiaosaaminen laitettiin töihin yritysten hyväksi ja siitä lähtien yritysmyynti on kasvanut nopeasti ohittaen kuluttajapelien myynnin vuonna 2020. Loiste lähestyy asiakasyrityksiä pyrkien jaetun arvon luomiseen, kunnianhimoiseen työskentelyyn ja uuden löytämiseen, aivan kuten tiimi teki aloittaessaan INFRA pelin kehittämisen.

Yrityksen ja ydintiimin kehittyessä, liiketoimintatavoitteet ovat tulleet yhä kunnianhimoisemmiksi. Loiste Interactive Oy näkee alkaneen 20-luvun vahvan kasvun vuosikymmenenä niin yrityspalveluissa kuin kuluttajapeleissä. Tavoitteet saavutetaan edellisen vuosikymmenen aikana saavutetulla vahvalla ohjelmisto- ja pelinkehitysosaamisella sekä erinomaisten kumppanien ja sijoittajien tuella – kenties myös sinunkin.